Tuomo Mäkelä

Leirin mittainen tulehdus

Ajetaan seitsemänsataa kilometriä. Hikoillaan autossa yhdeksän tuntia. Odotetaan jylhiä metsiä, hyviä karttoja, vaativia rinnerasteja ja vaihtelevia lenkkipolkuja. Sitten ensimmäisen päivän aamuna otetaan ensimmäiset askeleet maastossa, todetaan, että jalkaan sattuu ja käännytään takaisin kämpälle.

Ennen leirille lähtöä kaikki oli kunnossa. Jalka terve. Mieli korkealla. Sitten seuraavana aamuna, ilman mitään muistikuvaa ainoastakaan elimistöä vaurioittaneesta tapahtumaketjusta, isovarvas oli turvoksissa. Juoksin vähän ja ontuen. Mikä nopeasti tulee, nopeasti lähtee. Illalla enemmän, ajattelin.

Avasin olutpullon, kun muut lähtivät toiseen harjoitukseen. En pystynyt enää kunnolla edes kävelemään.

Seuraavana aamuna varvas oli yhä kipeä. Puolangan kautta päädyin Suomussalmelle. Sieltä löytyi nuori lääkäri. Se määräsi minulle tulehduskipulääkettä. Sanoi, että harjoittelua pitäsi keventää. En kuunnellut.

Hain lääkkeet. Kuulin niiltä, jotka asioista oikeasti tietävät, että lääkitykseni oli mieto. Sen voisi turvallisesti vaikka tuplata. Harjoitellakin saa, mutta maksimia kannattaa välttää. Tänään juostaisiin.

Ohjelmassa oli kahden tunnin lenkki. Suomen suurimmalle vesiputoukselle ja takaisin. Laskeskelin, että sinne olisi kymppi suuntaan. Pientä polkua. Vartin jälkeen luki kyltissä Hepoköngäs 11. Juoksin menomatkaa 1.20.

Hichamelguerroujmaisesta askeleesta ei ollut tietoakaan. Tilalla oli jokin tuomasjokistyylinen halpakopio. Matalalla askeleella. Tarkasti varoen. Ja silti sattui. Joka askeleella. Teippaus löystyi. Vääntelin jalkaterää toiselle kyljelle. Se ei ollut kaunista. Mutta minä juoksin.

Paluumatkan kiersin tietä pitkin. Juoksu oli helpompaa. Korjailin teippausta väliajoin. Lopussa alkoi kulkea. Annoin mennä. Jalkaan sattuu kuitenkin. Nyt juostaan vammat pois.

Suunnistaminen oli edelleen vaikeaa. Piti varoa jalkaa. Välttää virheliikkeitä. Juoksu oli hidasta. Välillä kävelin. Leikki muistutti ulkoilua kartan kanssa.

Torstaina juostiin poluilla neljä tuntia. Jalka oli parempi, mutta uudet ongelmat edessä.

Jaloissa oli kolme isoa rakkoa. Kai kengissäkin oli vikaa, mutta niin oli myös uudistetussa juoksutyylissä. Tekoiho ja tuplasukat vähensivät niukasti tietoisuutta hiertymistä. Etureisikin oli kipeä. Terve jalka oli ottanut kolme päivää isompaa iskua. Juostu oli yli yhdeksän tuntia. Jätin ihmettelyt poroille.

Perjantaina suunnistin tunnin. Juoksin koko matkan. Pääsin alle kymmentä. Valoa pilkahteli ikkunasta. Seuraavana päivänä olisi kisa. Se olisi eri luokan asia. En ollut erityisen luottavainen.

Lauantaina PSM:ssä tarjottiin hyvää pohjaa. Siinä ei jalka valittanut. Vauhtiakin löytyi, ainakin siinä porukassa. Enää olisi tarvinnut rastien löytyä. Alku sujui hyvin. Väliaikarastille reilu minuutti virhettä ja piikkipaikka. Loppumatkasta yritin hieman varmistella. Jättää koukut pois. En aivan onnistunut. Tein reilu neljä minuuttia virhettä loppumatkalla, yhteensä viisi ja puoli. Eikä rata ollut edes vaikea. Olin kolmas. Kaksi ja puoli Holappaan. Olisi ollut mukava voittaa.

Sunnuntaina tein ensimmäisen täysipainoisen suunnistusharjoituksen Kainuun toisen päivän maastossa. Ei aivan niin vaativaa, mitä odotin, mutta nautinnollista suunnistusta joka metriltä. Se oli viikon jälkiruoka.

Jos ongelmat lasketaan annetuiksi, viikko sujui hyvin. Jos ei, niin hyviä suunnistusharjoituksia ehdin tehdä valitettavan vähän. Määrääkin olisi mahtunut pari tuntia lisää. Nyt tuli vajaa 16 tuntia. Kunto tuntuu olevan nousussa. Normaalimatkaan on aikaa viisi viikkoa. Hiomakone odottaa jo käynnistystä. Kohta ollaan tikissä.

Ei kommentteja    ::    Kommentoi