Pelasin koko lauantai-illan nettipokeria. Tuleva SM-sprintti ei kiinnostanut yhtään. Illalla ei oikein nukuttanutkaan. Säädin herätyksen myöhäisimpään mahdolliseen hetkeen. Minun kisa on iltapäivällä. Ei kai karsinnan mukaan tarvitse elää.
Aamulla oli löysin olo ikinä. Pelipaikalla aloin jo kaipaamaan agrea. Ajattelin, että ehkä fiilis nousee tästä itsestään. Lähdin myöhään verkkaamaan, koska en nähnyt voittavani pitkällä verryttelyllä mitään. Odotin lähdössä vuoroa listalle, josta voisin tarkistaa lähtönumeroni. Topi verrytteli siihen ja Miika. Sitten joku tiesi, että tämä ei olisi meidän lähtö. Lähdettiin seuraamaan viitoitusta eteenpäin. Matkaa tuntui riittävän ja lisäsimme vauhtia. Pää alkoi herätä päivään. Miikalla taisi tulla oikeastikin kiire, kun minäkin astuin karsinaan myöhässä.
Minä ja Miika voitimme karsintasarjamme. Topi karsiutui.
Karsinta oli aika simppeliä. Pari jippoa tietysti matkaan mahtui. K-pistettä ei ollut merkitty. Epäolennaista. Kun sain kartan auki paikallistin aitauksen vasemmalta ja laitoin kartalle. Toisella lipulla oli jo oikea koodikin.
Ja kutonen oli väärässä paikassa. Mittailin finaalin jälkeen, että matkaa oikeaan paikkaan oli 15 metriä. Mutta toisaalta täysin oikeaa paikkaa siinä ei ollutkaan, koska kartta ei pitänyt kutinsa. Kilpailun aikana olin itseasiassa tulossa aika hyvin ympyrän keskipistettä kohti, mutta kun risteysalueella näkyi tasan yksi lippu, niin en uhrannut ajatustakaan ennen kuin olin jo matkalla leimaamaan. Joku muu taisi uhrata.
Finaali oli jo tiukempi pala. Luulin alkuun, että olisin juossut karsinnan liian kovaa, mutta verrytellessä tuntui hyvältä. Ykköselle mennessä yritin olla nokkela ja keskiä välille kuningasvalintaa. Jos kiertäisin hieman oikealta, niin säästäisin nousua ja saisin polkuakin alle. Mitä perkeleen nousua? Olin jo noussut kaikki metrit. Metsäkin oli kohtuullista edetä. Punainen viiva on nopein, piste.
Mutta jotenkin ehdin jo ties minne. Tajusin ennen kuin kilpailu oli alkanutkaan pudonneeni kartalta ja juoksevani väärään suuntaan. Helvetin hyvä. Käänsin suunnan tauluun ja annonin mennä. Polun jälkeen homma oli taas jo hanskassa, mutta hävisin välillä 21 sekuntia nopeimmille.
Kutosella olin 19 sekuntia kärjestä.
Katsoin pitkän välin valmiiksi ja päätin kiertää. Se valinta ei ehkä olisi nopein, mutta sopisi minulle. Ei nousua, eikä mahdollisuutta virheeseen, mutta mahdollisuus lukea tulevat välit valmiiksi, jotta lopun voisi vain lyödä. Olin välin 14. Tero oli 12 sekuntia nopeampi kolmen sekunnin pohjilla. Osa tuli varmasti jalalla. Taktisesti hyvä valinta.
Suurempi virhe oli, etten lukenut tulevia välejä valmiiksi. Ennen rastille tuloa olisin hyvin voinut katsoa ysin sijainnin valmiiksi, mutta keskityin enemmän arvioimaan, olenko vastaan juossutta Miikaa edellä vai jäljessä. Ysille tullessa lippu kivessä paistoi kauas. Siinä seisoessa ei edes kivi viivan alta tahtonut löytyä kartasta. En muista löysinkö sen lopulta vai ymmärsinkö pyörittää kerran päätäni ympäri. Yhdelletoistakaan en ollut oikeasti miettinyt, mistä väli kannattaisi juosta. En ole kyllä varma vieläkään.
Tavallaan minua harmittaa koko kilpailu ihan vietävästi. Yhteensä 25 sekuntia virhettä ja pyöreästi viisi sekuntia ampumaratavalinnalla. Sija 18, plakettiin matkaa 17 sekuntia, mitaliin 31. Mutta tavallaan olen tyytyväinen siihen, että olin kilpailukykyisempi kuin ehkä uskalsin toivoa. Tiesin, että plaketti olisi vaikea saada, mutta nyt se olisi ollut täysin otettavissa. Viime vuonna, kun olin 16. ei minulla olisi ollut puhtaallakaan juoksulla mahdollisuuksia plaketeille.
Tämä saattaa kuulostaa tyhmältä, mutta vaikka virhettä tulikin melko paljon, suunnistin mielestäni hyvin, paremmin kuin uskalsin odottaa. Jos uhohdetaan virheet, niin suunnistus oli kokoajan hanskassa. Jos joku olisi kysynyt hetkellä minä hyvänsä, minne olen menossa, olisin osannut vastata muutakin kuin vain eteenpäin.
Ratahan oli helppo siinä mielessä, että rasteilta saattoi, ampumarataväliä lukuunottamatta, lähteä lyömään punaisen viivan suuntaan ilman mitään mielikuvaa tulevasta ja silti olisi ehtinyt ottaa homman haltuun ja välttämään virheet. Mutta minulla oli jatkuvasti jo ennen rastille tuloa tieto siitä, mitä on luvassa, minne mennään ja miksi.
Paitsi tietysti ykkösvälillä. Tavallaan väli oli minusta suhteellisen perseestä. K-piste on lähdössä ja eteen lyödään pitkähkö väli. Jos reitinvalinnan haluaa tehdä, se on tehtävä jo matkalla kohti ykköstä. Ensin kartta auki, oikea kohta eteen. Siihen menee kuitenkin jo jonkin aikaa. Tietysti minun olisi pitänyt nopeammin oivaltaa, että suora valinta on nopein. Siinä tein virheen, se on myönnettävä.
Ajattelin mallikarttaa katsoessani, että jos tässä kisassa tehdään välejä, joita ei kannata juosta suoraan, niin yksi paikka saattaa olla heti ensimmäisessä mäessä. Minulle kierrot ovat hyviä valintoja ja pyrin tekemään niitä, kun niitä kilpailukykyisesti tarjotaan. Vaikka kierrolla häväisikin pari sekuntia, niin pitkässä juoksussa helppo toteutus, varma rastinotto ja nousun välttäminen maksavat itsensä takaisin.
Toisaalta metsä näyttin K-pisteen jälkeen hitaammalta ja peitteisemmältä, mitä se rastia lähestyttäessä oli. Ehkä siksikin hieman emmin suoran valinnan nopeutta ja varmuutta.
Mutta mitä minun olisi sitten pitänyt tehdä? Minusta valinnan tekeminen ykkösvälille oli suunnistuksellisesti ainoa oikea ratkaisu sen sijaan, että olisin vain lyönyt suunnan tauluun ja alkanut jauhaa, vaikka jälkimmäinen tässä tapauksessa olisikin tuottanut huomattavasti paremman tuloksen. En kuitenkaan voinut olettaa, että ykkösvälillä ei olisi valintaa, vaikka minusta se olisi tämän tyyppisillä lähtöjärjestelyillä ainoa urheilullinen ratkaisu. Esimerkiksi joissain karsintasarjoissa tarjottiin reitinvalintaa heti lähtöpaikalta.
Tietysti turha selitellä, homma olisi pitänyt saada nopeammin haltuun. Ehkä tämän virheen jälkeen ymmärrän taas paremmin heitä, jotka turoilivat karsinnan ykkösrasteja. Mutta jos ykkösvälillä kaaduinkin, niin mielestäni kaaduin sentään kunniakkaasti suunnistaen, enkä mihinkään käsittämättömään sinkoiluun ja yliyrittämiseen.
Ysirastin virhe ei ehkä ansaitse näin suurta huomiota. Siinä ajatus herpaantui ja hinnaksi lyötiin 10 sekuntia. Vaikka ykkösen häröily olikin laskenut fiilistä, näin ei tietysti saisi tapahtua.
Kevään kilpailukausi päättyi tähän. Hyvinhän se on mennyt. Online-rankilla numero nimen edessä on neljätoista ja huomenaamulla, kun sprintin tulokset on ladattu mukaan, niin sijoitus noussee kymmenen hujakoille. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin en näe mitään syytä olla pettynyt.
Tästä eteenpäin homman nimi on harjoittelu. Painopistealueena suunnistustekniikka. Poltetta löytyy.
Ei kommentteja :: Kommentoi