MM-esikatsastusten pitkästä matkasta on kulunut nyt yli viikko, mutta en vieläkään ole selvittänyt itselleni, mitä minun tulisi kilpailusta ajatella. Mikään täysosuma se ei ollut, se on varmaa, mutta toisaalta 17. sija antaa odottaa, että jotain hyvääkin kilpailusta olisi löydettävissä.
Muutenhan viikko oli tasapaksu. Keskinkertaisilla juoksuilla saavutettu viikon kokonaiskilpailun kahdeksas tila kertoo ehkä omasta tasosta, pidemmällä aikavälillä ajateltuna sen noususta. Tekisi mieli sanoa, että huonot suoritukset parantuvat jatkuvasti, mutta joku pikkuasioihin takertuja saattaisi vielä muistaa Kalevan Rastiviestin. Sen päivän keskittyminen ja asenne saisi luvan hävettää enemmänkin. Kuitenkin kyse oli viestisuunnistuksesta.
Huonosti mennyt katsastussprintti luonnollisesti harmitti jossain vaiheessa. Siinä kilpailussa suunnistus ei yksinkertaisesti sujunut. Ongelmia tuntui löytyvän niin perusosaamisesta ja aitavälien reitinvalinnoista kuin keskittymisestäkin. Edellispäiväisen kilpailun vetäminen pintakaasulla ei varsinaisesti kantanut hedelmää.
Päivän kohokohdaksi taisi jäädä se, kun eräs tyttö maaliin tulon jälkeen kuiskutti kaverilleen kynä ja paperin pala kädessään: "Odotetaan, että se ottaa liivin pois päältä." Siinä kisassahan hihattomalla juokseminen oli sallittua. Ehkä tarinan kannalta olisi parempi jättää mainitsematta, että tytöillä taisi olla ikää siinä kymmenen vuotta. Kukaanhan ei olisi tätä ilman mainintaa arvannut.
Olin kuitenkin siinäkin kisassa kahdenkymmenen joukossa, 19. Ei ole ennen tuollaista sijaa tullut tuollaisessa seurassa tuollaisella juoksulla. Kenties on parempi katsoa pelkkää aikaeroa. 1.20 on paljon, oli Måre miten kova tahansa.
Pitkän matkan katsastus meni muuten periaatteessa ihan hyvin, paitsi että tummuin 45 minuutin kohdalla ja tein liikaa virhettä. Onhan siinä kerrakseen. Loppusuoran alussa epäilin kuuluvani tulosluettelossa ynnä muiden joukkoon, mutta kun kuuluttaja mainitsi asettuvani sen hetkisessä tilanteessa kolmanneksi, olisin todennäköisesti pitänyt suuta hetken auki, vaikkei happivelka siihen olisikaan pakottanut. Lähdin kuitenkin puolen välin jälkeen, toki kuuma ryhmä oli vielä metsässä.
Päivän sana oli tummuminen. Oikeastaan minusta pitkällä matkalla kuuluukin vähän hyytyä, jos sitä on juoksemassa tosissaan, mutta jos tummuminen tapahtuu 45 minuutin kohdalla, niin jotain on hitusen vinossa.
Ehkä alkuvauhti oli liian kova, mutta en usko että merkittävästi. Kenties iskin nousuihin turhan innokkaasti. Suuremmaksi syylliseksi listaisin helteen. Silloin kun kontekstina on pitkän matkan suunnistuskilpailu, minä vihaan sitä! Se tekee urheilemisen tukalaksi. Kone käy kokoajan ylikierroksilla. Tuuletus ei pelaa. Enkä osaa juoda. Oli juomavyöt ja lopulta juomarastikin, mutta nestetasapaino tuntui olevan keturallaan alusta alkaen. Pitäisi harjoitella tuotakin.
Joka tapauksessa pitkän välin lopussa olin keskeytyskunnossa. Ainakin henkisesti olin valmis luovuttamaan. Tavallaan luovutinkin. Koko pitkä väli meni kerätessä voimaa jaksaa eteenpäin. Suunnistamiseen ei riittänyt ajatusta ja otin huonolla viivalla miltei neljä minuuttia käkeen. Paperilla tuollainen työntöväli näyttää kuin minulle räätälöidyltä.
Mutta osaksi kilpakumppaneiden numerolappujen motivoimana en kuitenkaan keskeyttänyt. Vesimukit perhosten keskusrastilla toimivat köyhän miehen taikajuomana ja vähitellen uskoin todella juoksevani kilpailun läpi. Ja näin tapahtui. Vauhti ei vastannut omaa käsitystäni kilpailuvauhdista, mutta säästin koheltamisen loppuviikkoon ja väliaikojen perusteella tulin lopun radasta varsin hyvin. Omaksi ansiokseni sitä en kuitenkaan laske. Taisivat muutkin valkoiset miehet tummua tuossa kelissä.
Ne virheet tietysti osittain kytkeytyvät väsymykseen, mutta pääosin eivät. Päiväkirjaan kirjoitin 4.15. Vaativampiakin pitkän matkan kilpailuja on nähty. Laskisin, että kakkonen olisi saanut riittää.
Olin pitkällä matkalla kilpailukykyisempi kuin koskaan ennen. Esimerkiksi EM-katsastusten pitkällä matkalla, jossa sijoituin kahdeksanneksitoista, jäin jalalla enemmän. Ja se oli kuitenkin sen hetkisen historiani paras pitkän matkan kilpailu. Vaikka nyt tein enemmän virhettä ja tummuin rajusti, hävisin suhteessa vähemmän kärkeen. Jotenkin tämä kaikki tuntuu kummalliselta.
Jos otetaan oletukseksi vielä se, että hyytyminen kuuluu pääosin helteen piikkiin, vaikuttaa kaikki jopa pelottavan hyvältä. Jos todella pystyisin vetämään SM-pitkän matkan edes lähelle sillä tempolla, mitä ylläpidin kilpailun alkupuoliskolla, olisi plaketin ottaminen enemmän kuin omissa käsissä. Vihdoinkin olisin kasvamassa oikeaksi pitkän matkan mieheksi.
On turha tuulettaa jotain, mitä ei ole saavuttanut, mutta uskon, että seuraavan askeleen ottaminen on nyt erittäin lähellä. Oli totuus pitkän matkan katsastuksesta lopulta mikä tahansa, mahdollisuus menestykseen on olemassa. Valmistautuminen SM-pitkälle vaatii vielä paljon töitä, se on selvää, mutta mahdollisuus motivoi.
Minua mahdollisuus motivoi enemmän kuin mikään muu.
KRV:n tulokset (härveleistä löytyvät katsastusten reitit)
Ei kommentteja :: Kommentoi