Tuomo Mäkelä

Minun harmistukseni

Seinälläni on paperi, joka on kirjoitettu lähes neljä vuotta sitten. Sen kirjoitus alkaa: "Minun unelmani" Sen jälkeen siinä on neljä kohtaa ranskalaisilla viivoilla:

• Voittaa henkilökohtainen Suomen mestaruus
• Edustaa Suomea arvokisoissa
• Voittaa suurviesti
• Rikkoa seuran testijuoksuennätys

Silloin kun kirjoitin kyseisen paperin, kaikki siihen kirjatut kohdat olivat pelkkiä unelmia. En nähnyt järkeväksi asettaa niihin päivämääriä, tehdä suunnitelmia niiden saavuttamiseksi. Ajattelin vain, että niiden saavuttaminen joskus olisi hienoa. Neljä vuotta myöhemmin unelmat vaikuttavat ainakin osittain konkreettisemmilta.

Seuran testijuoksuennätystä on viilattu neljän vuoden takaisesta puoli minuuttia alaspäin. Sachan noteeraus vaikeuttaa haastetta, mutta alkuperäinen ennätys tuntuu saavutettavalta, jopa tänä keväänä. Ehkä vanhan ennätyksen rikkomista ei voitaisi laskea unelman toteutumiseksi, mutta hienolta se silti tuntuisi.

Suurviestivoitto Ankkuriin vuonna 2007 kuulostaa utopialta, samoin henkilökohtaisen Suomen mestaruuden voittaminen. Vaikka pitkällä matkalla olin viime kaudella 15 sekunnin päässä, ovat ne pitkiä sekunteja kurottavaksi umpeen. Voittaminen on aina vaikeaa.

Neljäs kohta on arvokisaedustus. Ensi keväänä Tanskassa järjestetään PM-kilpailut, joihin perinteisesti on valittu kymmenhenkinen joukkue. Murtautuminen kymmenen parhaan joukkoon kolmipäiväisissä katsastuksissa kuulostaa haastavalta, mutta realistiselta tavoitteelta. Toisaalta pääseminen PM-kilpailuihin olisi paljon hienompaa kuin plaketti SM-kilpailuista tai sijoittuminen rankilla kymmenen parhaan joukkoon.

Kisalipun lunastaminen katsastuksista vaatisi onnistumisia. Sprintissä muistutettaisiin ihmisille omaa nimeä sijoittumalla kymmenen kärkeen. Keskimatkalla varottaisiin menettämästä asemia ja otettaisiin sijoitus kahdenkymmenen joukosta. Pitkältä matkalta lunastettaisiin paikka joukkueeseen vakuuttavalla juoksulla kymmenen joukkoon, mielellään marginaalilla.

Suunnitelma ei kuulosta helpolta, mutta suunnittelemisen arvoiselta. Ellei koko lähtöasetelma suunnitelman kirjoittamiseen olisi täysin teoreettinen.

En juokse katsastusten pitkää matkaa.

Viime keväänä Maco spekuloi minulle, että minua ja keskustelun rumempaa osapuolta oli kaavailtu ensi kevään kansallisten ratamestareiksi. Spekuloin hieman lisää ja kävi ilmi, että kyseinen kilpailu saattaisi olla PM-katsastus.

Kun mitään muuta kyselyä tai vahvistusta ei kuulunut, annoin asian unohtua. En kuitenkaan päässyt sitä pakoon, vaan syksyllä asia nostettiin uudelleen eteeni. Kevätkansallisten yhteydessä juostaan katsastukset. Minä lupauduin ratamestariksi, enkä juokse.

Ratamestaritehtävällä ei sinänsä ollut mitään merkitystä oman kilpailulupani kanssa, vaan päätin olla edes yrittämättä kalastella kilpailulupaa itselleni keskusteltuani Suunnistusliiton kilpailuryhmän puheenjohtajan Hannu Pyyn kanssa ja mietittyäni asiaa hetken itsekseni.

Maastotuntemus on monimutkainen asia. Maasto pitäisi tuntea varsin hyvin ennen kuin siitä olisi todellista hyötyä itse kilpailussa. Ja asia on aina tapauskohtainen. Sprintissä hyvä maastotuntemus voi tarjota oikeat reitinvalinnat suoraan selkärangasta. Keskimatkalla taas pienipiirteisten alueiden tuntemus, voi nopeuttaa rastinottoja. Pitkällä matkalla maastotuntemuksen avulla voi paremmin pystyä arvioimaan etenemisnopeutta eri maastonkohdissa ja hirvenpolkuja tietämällä voi saada reitinvalintoihin kartan ulkopuolista informaatiota.

Katsastusten pitkä matka juostaan Kokkilan ja Vartsalan maastoissa, kuten harjoituskieltoalueestakin voi lukea. Vartsalan maastoa en juuri tuntenut ennen ratamestaritehtävän aloittamista, mutta tietysti tämän tosiasian todentaminen ulkopuoliselle olisi saattanut olla vaikeaa. Sen sijaan Kokkilan maastoa on vuosien saatossa tullut koluttua niin paljon, että maastotuntemus olisi varmasti vaikuttanut kilpailusuoritukseeni.

En tiedä, olisinko todella hyötynyt maastotuntemuksestani. Todennäköisesti suuremman hyödyn olisin saanut siitä, että kilpailu olisi juostu minulle sekä tutussa että suotuisassa maastotyypissä. Kuitenkin maastotuntemuskysymyksen noustessa pinnalle, lienee selkeintä vain jättää juoksematta turhien jälkipuintien välttämiseksi. Otan oikeuden hurskastella surutta.

Enemmän minua harmittaa se tosiasia, että katsastuskilpailu ylipäätään viedään Kokkilan maastoon, vaikkakin vain osittain. Toki voisin hienosti perustella asiaa sillä, että Kokkilan maasto on paljon käytetty myös muiden seurojen suunnistajien toimesta, mutta tällaiseen populismiin en sorru. Minua harmittaa se, että katsastuskilpailu viedään maastoon, jota on niin runsaasti käytetty seuran harjoituksissa. Kyllä seuralta löytyisi myös maastoja, joiden vanhat kartat ovat vuosikaudet vain pölyttyneet pahvilaatikoiden pohjalla, tai painokset niistä ovat loppuneet. Mistä minä tietäisin, kun en karttoja vuosiin ole juossut.

Yksi mahdollinen ratkaisu olisi ollut lyödä Maalun maasto Jukolan jälkeen kieltoon ja pitää katsastukset siellä. Toki tällaisen ongelman käytännön toteutusta olisi vaikeuttanut se, että kyseinen maasto ja kartta on Salon Viestin, ei Angelniemen Ankkurin.

Tietysti minä olen ainoa, joka ylipäätään kärsii maastovalinnasta. Rantsu saa juosta, juniorit, niiltä osin kun tavoittelevat PM-paikkoja, saavat juosta, mutta minä en.

Toki ymmärrän pöydän toistakin puolta. Silloin kun Vartsalan käyttämisestä Halikko-viestin ja Ankkurirastien maastona päätettiin, ei kukaan tiennyt mitään PM-katsastuksista. Uuden kartan saaminen Vartsalaan on ollut hyvä asia ja sikäli kilpailujen järjestäminen siellä perusteltua. On myös hienoa, että seura on ansioitunut kilpailujärjestäjä, mikä ehkä täksikin vuodeksi on taannut pari sataa euroa enemmän valmennustukea kuluvan kauden harjoitteluun. Mutta mitä minä teen valmennuseuroilla, jos niiden hankkiminen vie minulta sen, minkä takia harjoittelen.

On helppo sanoa, että se on vain yksi kilpailu. Katsastuksia ja Suomen mestaruuskilpailuja on kalenteri täynnä. Mutta minulle kilpailu olisi tärkeä. En tiedä, voinko sanoa tärkein, mutten osaa sanoa, mikä olisi tärkeämpi. Mielestäni minulla on täysi syy olla harmissani siitä, etten voi juosta.

Mutta en aio luovuttaa. Spring Cupissa juoksen huippujuoksun ja osoitan osaamistani pitkän matkan tyylisellä radalla mannermaisessa maastossa. Keskimatkan hyvän juoksun jälkeen, sen voi kaivaa esiin kohdasta vanhat näytöt. Keskimatkalla muut ovat liikkeellä väsyneillä jaloilla, uskoisin. Minä olen tuore mies, sopivassa maastotyypissä. Jos korvien väli toimii, mahdollisuuksia on.

Jos tällä kerralla ei tärppää, niin kahden vuoden päästä PM-kilpailut juostaan Suomessa, Halikossa. Minulle on sanottu, että saan juosta. Niin aion myös tehdä.

Kommentoi

Tsemppiä Tuomo! "jokaisen aidon Tuomo Mäkelän" tavotteitten kuuluu olla korkealla, ja aito Mäksä vielä tekee asioiden eteen sen minkä pitää.

Sitten kun pääset mukaan isoihin geimeihin, niin lähdetään porukalla reissuun kannustamaan! Lakasen onnistumiset eivät kosketa pätkääkään, mutta sinä päivänä kun sä oot mestari, niin suunnistuksestakin saa keskisalofiiliksiä.

Ja se on iso juttu se. Tule sieltä.

en muista numeroo. panda. - 20.1.2007 klo 23.45