sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

Sprinttiunelmia

[ mäksä :: 3.8.2008 ]

Olen tässä miettinyt, että olen kyllä tavattoman huono suunnistaja. Taannoin taisin uhota, että minusta tulee vielä taitosuunnistaja. Isot olivat puheet silloin, se on myönnettävä.

Vaikka eihän suunnistus erityisen vaikeaa ole. Ainakaan tavanomaisissa maastoissa. Pääosa käyrämuodoista on nähty ja luettu niin moneen kertaan, ettei niiden ymmärtäminen voi olla ongelma. Juostaan muodolta toiselle, varmistetaan etenemistä pienemmistä kohteista ja käytetään kompassia tarvittaessa apuna.

Ja silti niissä tavanomaisissakin maastoissa tulee säännöllisesti otettua koukut ja kartoitustuokiot. Ehkä vastauksia kysymykseen miksi, on itselle syntynyt, mutta jätän niiden ylöskirjaamisen toiseen hetkeen. Tämän kirjoituksen ymmärtämiseksi riittää tietää, että olen huono suunnistaja.

Panostus ja tulokset eivät kohtaa

Vaikka olen huono suunnistaja, jotain sentään osaan. Osaan suunnistaa sprinttiä, tarkalleen ottaen kaupunkisprinttiä. Kaupunkisprinteissä olen onnistunut tekemään säännöllisesti varsin säädyllisiä suorituksia. Tuloksetkin ovat olleet hyviä, mikäli niitä vertaa metsäsuunnistusten saavutuksiin.

On kuitenkin hämmentävää, että olen pystynyt tekemään niin hyviä sprinttisuorituksia, mikäli sitä peilaa sprinttiharjoitusten määrään. Viime vuonna juoksin harjoitukset ja kilpailut yhteen laskien 11 sprinttiä. Tällä kaudella kilpailuja ja harjoituksia on kumpiakin kertynyt neljä. Sprinttien määrä vastaa määrällisesti noin 10 prosenttia kaikista suunnistusharjoituksista, ajallisesti neljää.

Yhtä lailla olen asettanut päätavoitteeni mieluummin SM-pitkille kuin -sprinttiin. Tavoitteenasettelu näkyy selvästi myös harjoituspäiväkirjassa, mistä metsäsuunnistusharjoitusten suuri määrä on vain yhtenä osoituksena.

Onko tässä mitään järkeä? Miksi panostan metsäsuunnistukseen, missä en kuitenkaan pärjää ja laiminlyön sprinttiä, missä mahdollisuuksia vielä olisi? Jo nyt olen niin teknisesti kuin fyysisesti sprinttisuunnistuksessa lähempänä sekä kotimaista että kansainvälistä kärkeä. Miksi en käännä kaikkea päälaelleen?

Arvokisasprintteriksi?

Yksi kahden tunnin lenkki riittäisi viikkoon. Pitkät tasavauhtiset kovat eivät kuuluisi ohjelmaani, vaan tehoja tekisin mieluummin vetoina. Suunnistusharjoitukset olisivat kilpailunomaisia sprinttejä. Tekniikkaa hioisin myös harjoittelemalla reitinvalintoja kirjoituspöydän ääressä. Pari kertaa kuukaudessa juoksisin kovaa kahdesti päivässä, jotta elimistö osaisi valmistua kilpailujen rytmiin.

Mäkivetoja juoksisin, mutta vain lyhyinä ja terävinä. Keskivartalostakin pitäisin huolta. Juoksutekniikkaa en unohtaisi ja harjoituksissa hakisin myös lajinomaisuutta hiomalla tiukkojen käännösten ja esteiden ylityksen sulavuutta. Metsässä kävisin suunnistamassa pari kertaa ennen Tiomilaa ja Jukolaa, mikäli ykkösjoukkueessa olisi kysyntää.

Mutta tie ei olisi tasainen. Kotimainen kilpailukalenteri ei paljoa sarkaa tarjoa kynnettäväksi. Jos paikka MM-kilpailuissa ei aukeaisi, loppuisi kilpailukausi jo heinäkuussa. Ulkomailta voisi etsiä harjoituskilpailut keväälle ja kilpailukauden jatkoa loppukesään. Samoin harjoitusmaastoja pitäisi etsiä ulkomailta, sillä Suomen kansainväliset mitat täyttävät kaupunkisprinttimaastot olisi nopeasti opeteltu ulkoa.

Sprintterinä luonnollisia tavoitteita olisivat arvokisat ja SM:t. Arvokisoihin pääsy puhtaana sprintterinä olisi työn ja tuskan takana. Näyttökilpailut olisivat vähissä ja niissä maajoukkueen vakiokalusto pitäisi voittaa selvästi, jotta valinta heidän ohi tapahtuisi. Näin siitäkin huolimatta, etteivät suomalaismiehet ole olleet arvokisasprinttien palkintopallien vakiokalustoa.

Nykymenolla arvokisoista lienee turha edes uneksia. Mikäli haaveita haluan elättää, sprintissä olisi mahdollisuus.


Kommentoi


Edelliseen olisi pitänyt täydentää; jokaisen harjoituksen ja kilpailun jokaisella rastilla ja rastivälillä.

taitoa valmentava - 15.8.2008 klo 17.48


Kuinka selvää sulle on, että mitä yrität tehdä missäkin vaiheessa? Hyvä. Ollaan puolimatkassa, mun rutiinit on niin selväksi mietittyjä suhteessa omiin kykyihin (vahvuudet ja heikkoidut). Sen jälkeen kuin jokaisessa harjoituksessa ja jokaisessa kilpailussa käytät riittävän määrän energiaa siihen, että toistat nuo rutiinit mistään tinkimättä. Muka kiire on suuri syy, että jostain tingitään, mutta sitten on kuitenkin aikaa pummata ...

taitoa valmentava - 15.8.2008 klo 17.46


Ei varmastikaan ole suuri ongelma saada suunnistusta sujumaan sillälailla perushyvin, mitä viime vuosina sujunut. Ongelma on, että perushyvänä päivänä teen virhettä 10-20s/km. Siinä on puolet liikaa. Toinen ongelma on se, että vaikka ottaisin nuo virheet pois, ei se silti riitä kansalliseen kärkeen. Osin, koska perusvauhti ei riitä, osin, koska suunnistus ei ole riittävän sujuvaa ja täsmällistä. Viimeisen vuoden aikana olen pyrkinyt keskittymään suunnistuksen nopeuttamiseen, enkä välttämättä virheettömyyteen. Se on saattanut sekoittaa suunnistusta. Loppukaudesta keskityn enemmän virheettömyyteen, niin eiköhän tästä taas perushyvälle tasolla päästä.

mäksä - 11.8.2008 klo 22.03


Mä taasen uskoisin, ettei tämänhetkiset suunnistamisongelmasi ole kovin pahanlaatuisia. Kyseessä lienee yliyrittäminen virheettömyyteen. Tämmöinen pingottaminen ei avaa suunnistustekniikkaasi paremmaksi lyhyellä aikajänteellä varsinkaan. Sinuna valitsisin nyt itsellesi kaikista miellyttävimpiä maastoja suunnistaa ja vetelisin kohtuullisen simppelejä pitkähköjä välejä noin tunnin kerrallaan. Koita nauttia menon lennokkuudesta, loppusyksyn tuoksuista ja napsi välillä marjoja poskeen. Rennosti vaan, toistoja, toistoja.

sanna - 11.8.2008 klo 20.39


Ehkä itsekin kärjistin aiemmin, mutta sanon silti, että en nyt niin huono suunnistaja sentään ole, että suorituksista olisi otettavissa virheitä 40 sekuntia per kilometri. Viime kaudella taisi olla kolme kisaa, joissa virhettä tuli enemmän. En koe, että O-Ringeniin peilaaminen on tässä erityisen hedelmällistä. Oikeastaan koko tämä juttu oli kirjoittamista vaille valmiina päässäni jo paljon ennen O-Ringeniä.

Mutta eikö sprinttisatsaus voisi olla se tie, jota pitkin jotain vielä olisi saavutettavissa?

mäksä - 7.8.2008 klo 23.35


Samankaltaisen selityksen olen kuullut useilta suunnistajilta. Kaikki on muka tehty, eikä aika riitä enempään. Yleensä kyse on henkisestä lukosta tarttua vaikeaan asiaan.

Tietämättä tarkemmin ongelmiasi, niin mäksämäiseen hosumiseen ja sinkoiluun on monesti löytyneet lääkkeet ottamalla suoritus hallintaan hitaammilla vauhdeilla. Tarvittaessa jopa kävellen. Suosittelen kuitenkin ulkopuolisen asiantuntijan käyttämistä. Kysymys onkin siitä haluatko tehdä sen. Lyhyellä tähtäimellä parin-kolmen viikon tekniikan parantamiskurssi voi viedä vauhdistasi 20 sek/km (ja vähentää pummejasi 40 sek/km). Pysähdy hetkeksi ja kysy itseltäsi onko sinulla uskallusta panostaa tekniikkaan vai haluatko vuodesta toiseen jatkaa nykyisellä systeemillä kuluttamalla parhaat vuotesi hukkaan?

Pään valmentaja - 7.8.2008 klo 10.16


Varsin nohevaa päättelyä ja osittain totta. Minulla on tosin myös toinen selitys, mutta en lähde sitä nyt tässä purkamaan, vaan kirjoitan asiasta joskus paremmalla ajalla. Jokainen voi silloin sitten arvioida, kuinka oikeassa tai väärässä asian suhteen.

mäksä - 6.8.2008 klo 13.43


Kuten omassa kirjoituksessakin annat ymmärtää: Olet kaupunkisprintteri. Metsäsprintit ja tietyntyyppiset metsäsuunnistukset ylipäätään eivät sensijaan suju odotetusti.

Tästä (ja oikeastaan koko aikuissuunnistusurastasi) on mielestäni pääteltävissä se, että hahmotat piste- ja viivamaiset kuviot lähes täydellisesti ja kykenet oppimaan karttakuvista erilaiset kortteli- yms.muodostelmat helposti ulkoa jo etukäteen pöydän ääressä, kun taas köyrien hahmotus ei ole läheskään samalla tasolla.

Tämän ehkä jo tiesit itsekin, ja jos tietäisit parannusehdotuksia ongelmiin, olisit ne takuulla jo käyttänyt. Minä en valitettavasti osaa auttaa, koska ongelmani ovat hyvin saman tyyppisiä sillä erotuksella, etten oikein ymmärrä piste- ja viivakuviotakaan.

Kaikesta huolimatta kannatan sitä, että siirryt sprintteriksi.

pauke - 6.8.2008 klo 8.35


Oman kokemukseni perusteella ei suunnistuksen opetteleminen vain ole kovin yksinkertaista puuhaa. Ajoittain tuntuu, että se on ihan sama, miten paljon tai millä tavalla sitä suunnistusta harjoittelee, kilpailuissa kuitenkin tuloksen määrää se, millä mielellä metsässä on liikkeellä. Mutta kyllähän Angelniemellä periaatteessa tietotaitoa löytyy.

mäksä - 5.8.2008 klo 19.05


Pointtini oli se, että mestarit tulevat siitä joukosta, jotka ovat valmiit kehittämään itseään kaikilla osa-alueilla. Ensiksi pitää olla riittävä fysiikka. Sellaisia suunnistajia on maailmassa useita. Itsekin olet juoksijana lähellä maailman kärkeä tietyntyyppisissä maastoissa. Todelliset huiput seulotaan siitä joukosta sitten niistä, joilla on palavin halu saavuttaa täydellisyyttä hipova suunnistustekniikka ja -varmuus. Tällä sektorilla sulla on vielä paljon parannettavaa olkoonpa tulevaisuutesi päämatka mikä tahansa. Helpoiten parantaisit tuloksiasi panostamalla lisää suunnistustekniikkaan. Angelniemellähän pitäisi olla tähän loistavat perinteet vai veikö Nikulainen ja Väli-Klemelä kaiken tiedon mennessään?

Pään valmentaja - 5.8.2008 klo 10.58


Olisi kyllä erittäin kiinnostavaa nähdä, mitä kävisi, jos joku potentiaalinen henkilö harjoittelisi puhtaasti sprintin ehdoilla ja panostaisi siihen kunnolla.

Luulisi, että valmennusjohdollakin olisi kiinnostusta tukea moista, sen verran heikkoa miesten menestys on viime aikoina ollut.

Perusta Nandin ja Måren kanssa sprintin varjomaajoukkue.

Nelonen - 4.8.2008 klo 23.29


Rakkauden lisäksi tarvitaan kuitenkin myös realistiset, mutta haastavat ja palkistevat tavoitteet, jotka viimeistelevät motivaation ja antavat suunnan harjoittelulle. Voihan sitä rakkaudesta lajiin kiertää vaikka koko kesän iltarasteja.

Suunnistusharjoitusten osalta asialla on puolensa. Yleensä lyhyillä ja kovavauhtisilla suunnistusharjoituksilla olen löytänyt rytmin suunnistukseen, mutta en sulavuutta pitkien välien toteutukseen. Nyt koko viikolla ei ollut havaittavissa kumpaakaan... Ehkä monipuolisella harjoitusvalikoimalla tähän syksyyn.

mäksä - 4.8.2008 klo 18.24


Kannattaa kysyä itseltään mitä todella haluaa tehdä? Mikäli urheilee pelkästään sijoitusten takia kannattaa vaihtaa johonkin helpompaan esim. tikkajuoksuun tmv. Suunnistuksessa mestarit ovat lähes poikkeuksetta leivottu niistä, jotka kehittävät itseään rakkaudesta lajiin.

Sinun kannattaisi miettiä taitoharjoituksia, jotka rauhoittaisivat suunnistustasi. Nuo 2-3 km:n suunnistusvedot eivät välttämättä ole parhaita treenejä sinulle suorituksenhallinnan kannalta.

pään valmentaja - 4.8.2008 klo 11.21


älä höpötä!

ps.voi sitä juosta kaksi kertaa kovaa päivässä vaikka kerran kahteen viikkoon, vakka ei sprinttiin panostaisikaan.

007 - 4.8.2008 klo 10.19