Tuomo Mäkelä

PM-katsastusprintti Karjaalla

Edellisiltana yhdentoista jälkeen avasin puoliväkisin kansalaisen karttapaikan ja haistelin peruskartan ja ilmakuvien avulla, mitä saattaisi olla luvassa. Olin jo eräs ilta innostunut tekemään etukäteisvalmisteluni huolella, joten uusia ahaa-elämyksiä en kokenut. Enemmän minua huoletti oman kiinnostuksen puute koko kilpailua kohtaan. Nukkumaan mennessä mietin, mitä väliä sillä on, olenko viides tai viidestoista? En minä ole katsastamassa minnekään, eikä näytöilläni tuskin ole merkitystä sen enempää tuleviinkaan valintaprosesseihin. Tiesin olevani niin oikeassa, että minua jopa vähän harmitti.

Mutta seuraavana aamuna se iski. Minua alkoi jännittää. Aloin pelätä epäonnistumista. Sitä tunnetta olin kaivannut, koska kaikki, mitä se tarkoitti oli, että uskoin osaavani. Ja minä tiesin osaavani suunnistaa sprinttiä, mutta pelkäsin jotain tyhmää virhettä. Pyöritin päässäni ympäri tilanteita, missä sen voisin tehdä ja lupasin itselleni suunnistaa kunnolla. Lisäksi olin äärettömän onnellinen, koska tunsin taas haluavani pärjätä, vaikka sillä ei muuta merkitystä ollutkaan kuin juurikin se oma onnellisuus. Tavoitteenani oli sijoitus 10 parhaan joukkoon. Uskoin siihen, mikäli en vain möhlisi.

Suunnistus

Kaksi ensimmäistä rastia olivat liian vaikeita. Suunnistus pyöri aivan jaloissa. Kakkoselle kävin katsomassa, josko rasti olisikin ollut jo edellisen kumpareen päässä. Mutta se ei ollut. Otin kahdella ensimmäisellä välillä 7 sekuntia pataan Huttuselta.

Kolmoselle tarjottiin pidempää väliä ilman reitinvalintaa. Pyörittelin päätäni ja mietin, että millaisilla sprinttiradoilla sitä suomalaisiakin testataan arvokilpailuihin.

Neloselle ehdin jopa hetken miettiä todetakseni, että on aivan sama kummalta puolelta talon kiertää. Kiersin oikealta, mutta siinä oli jotain rojua ja se saattoikin olla sekunnin hitaampi. Vitoselle luulin, että vasemmalta puolelta pääsisi kiertämään, mutta rastiympyrän viivan alla oli kielletty aita ja kiersin oikealta.

Seiskalle tarjottiin ensimmäinen kunnon reitinvalintaväli. Olin näitä kortteleita katsellut jo kotona kartalta, joten aika nopeasti hahmotin oikean omaksi valinnakseni. Hetken jouduin kuitenkin varmistelemaan, ettei suoraan mitään väylää ollut avattu.

Seuraavat välit aina viidelletoista olivat melkoista neppailua, mutta vaikka lyhyiden välien kikkailu olikin varsin helppoa, niin täysin puhtaita papereita en itselleni voi antaa.

Ysille tultaessa Rantasen Merja, joka edessäni oli pyörinyt jo useammalla välillä, koukkasi eteeni. Ennen rastia avasin karttaa tuleville väleille. Ja sitten Merja käänsi rastille, joka oli samalla tavalla talon takana kuin minunkin rastini piti olla. Olin heti sitä mieltä, että rastini olisi edempänä, mutta koska en täysin varma ollut asiasta, jouduin pysähtymään ja varmistamaan sijaintini. Jos siinä talon nurkalla ei olisi ollut rastia tai rasti olisi ollut jossain toisessa pisteessä, en olisi pysähtynyt, mutta nyt sain laittaa pari sekuntia hyväntekeväisyyteen.

Seuraavat välit juoksin periaatteessa hyvin, mutta ajatus ei ollut tarpeeksi edessä. Ensimmäisen kerran 12-13 välillä oivalsin kääntää päätäni ja katsoa 14. rastin sijainnin jo ennen edellisellä rastilla leimaamista. Sekunti sinne, sekunti tänne.

Kuudelletoista kierrän oikealta. Epäilin sen lyhimmäksi, mutta en huomannut ylimääräistä nousua, joka juostessa tuntui suuremmalta, mitä se kartassa näyttää. Lisäksi ajattelin, että voisin oikaista parkkipaikan läpi käännyttäessä kohti etelää, mutta pensasaita oli niin korkea, että mahdollisuus aiheutti minulle vain lyhyen jarrutuksen ja pienen empimisen. Rastivälin lopussa Merja oli taas edessäni ja mietin, lähestyykö selkä yhtään.

Loppuvälit olivat helppoja. Ne olin ehtinyt lukea jo valmiiksi, eikä reitinvalintojen kanssa pahemmin tarvinnut miettiä. Sijoitukseni pyöri kymmenen paikkeilla. Parhaimmillani olin 18. rastilla yhdeksäntenä.

Kolmanneksi viimeisellä tultaessa näin Kinnin Sailan tulevan vastakkaisesta suunnasta samalle rastille. Lisäsin ennen rastia hieman vauhtia, jotta ehtisin ensin leimaamaan ja jarrutin melko terävästi. Nurmikolla loivassa alamäessä Karhut pettivät altani ja liukastuin selälleni rastipukin alle. Jouduin hetken keräilemään itseäni ennen kuin pääsin jatkamaan.

Neljä sekuntia tavoitteesta

Olin 11. Neljä sekuntia sijoituksesta kymmenen parhaan joukossa. En tiedä, mutta tuskin liukastumiseeni niin paljon aikaa meni. Rata oli naurettavan helppo. Tein ehkä 10 sekuntia virhettä. Peräti 10 sekuntia, joudun itselleni sanomaan. Tämä rata ei olisi ansainnut näin montaa virhesekuntia. Mutta suunnistus oli vielä hieman hakusessa. Vaikka pari sprinttiharjoitusta olen juossut, eivät sprinttitoiminnot aina lähteneet selkärangasta. Leimauskäsikin tuntui olevan umpijäässä ja kiertelin rastipukkeja, jotta sain leimasimen sopimaan.

Se, mitä 10 sekunnin jälkeen jää yli, jäin jalalla. Mieli olisi paljon parempi, jos Tervon aika puuttuisi taululta. Tai jos en olisi erehtynyt katsomaan 20-poikien, joilla oli sama rata aina 10. rastille saakka, väliaikoja; olisin ollut 10. rastilla siinä sarjassa kolmantena.

SM-sprintti on puolentoista viikon päästä. Toivon silloin, että fyysisesti valmiimpi ja suunnistustekniikkani on silloin vielä aavistuksen hiotumpaa. Ehkä sitten neljä sekuntia kääntyy toisinpäin.

Tulokset

Ei kommentteja    ::    Kommentoi