sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

Pisteet Suunnistajalle

[ mäksä :: 9.2.2003 ]

Suunnistaja-lehti koki uusimmassa numerossaan selkeän muodon muutoksen. Tyylikkäämmän ulkoasun lisäksi tarjolla oli sisällöltään parempi lehti.

Näkyvin muutos oli ulkoasussa. Suunnistaja ilmestyy jatkossa aikakauslehtenä. Lukijan kannalta tästä on paljon etua. Aikakauslehteä on mielyttävämpi lukea jo kokonsa puolesta. Lisäksi lehden ulkoasu oli paljon värikkäämpi ja kuvien laatu merkittävästi parempi.

Mutta sisältö ratkaisee. Sen takia minä luen Suunnistajaa. Nyt mielenkiintoisia juttuja oli monipuolisista aiheista. Tuntui kuin toimittajat olisivat tulleet oikeasti suunnistajien keskuuteen tekemään juttuja heitä askarruttavista ja kiinnostavista aiheista. Osa kiitos kuuluu uusiksi avustajiksi värävtyille aktiivisuunnistajille.

Kilpailujuttujen tulevaisuus askarruttaa

Jo Suunnistajan uudistumisesta tiedotettaessa mainittiin, että teknisistä syistä ainoistopäivän ja ilmestymispäivän väli pitenee viikolla. Tämä merkitsee ajankohtaisuuden vähenemistä. Uusimmassa lehdessä oli totta tosiaan yllättävän vähän juttuja hiihtosuunnistuskilpailuista, jotka aiemmin valtasivat paljon tilaa lehden talvinumeroissa. Minua jäi askarruttamaan, johtuiko tämä liiton uudesta strategiasta vai vähenevätkö kilpailujutut myös kesänumeroissa.

Jos tulevaisuudessa juttuja kilpailuista on aikaisempaa vähemmän, niin se on periaatteessa hyvä muutos. Jos jotain menetetään, niin jotain saadaan tilalle. Jos tilalle saadaan jotain uusimman Suunnistajan kaltaista sisältöä, niin valitsen sen. Se on uniikkia, jota ei voi lukea mistään muualta. Kilpailuista aina kuulee muutenkin ja niistä kirjoitettaessa olisi ajankohtaisuus tärkeää.

Mistä sitten voi lukea hyviä juttuja kilpailuista? Suunnistus on liian pieni laji valtakunnalliseen mediaan ja Suomesta puuttuu hyvä internetportaali, joka tuottaisi juttuja kisoista. Onko Suunnistaja ainoa vaihtoehto? Ei saa olla. Suunnistajalehden kilpailujuttujen taso ei ole päätä huimannut. Tietty analyyttisyys on ollut paikoitellen hakusessa. Ei minua kiinnosta lukea tulosluettelon kertausta parilla kommentilla höystettynä. Minä haluan tietää miksi mitäkin tapahtui? Miksi joku epäonnistui, missä tapahtui ratkaisu ja miten?

Minun ehdotukseni on, että juttuja kisoista tekisivät kilpailujärjestäjät itse. Minä en nyt puhu mistään pikkukansallisista vaan SM-kisoista, katsastuksista ja joistain muista suuremmista tapahtumista. Hyviä analyysejä ei näistäkään tapahtumista ole tarjolla liikaa. Reittipiirustukset nettiin ja analyysia väleittään viereen. Yllättävän paljon saa irti jo piirustuksista ja rastiväliajoista. Tottakai kommentteja kannattaa kysellä myös kilpailijoilta itseltään.

Kaiken kaikkiaan Suunnistajan uudistus oli onnistunut liike. Nyt Suunnistusliitto saa minulta täydet pisteet.


Ei kommentteja    ::    Kommentoi