Tuomo Mäkelä

Finillä taas hätäilyä

Virheistä pitäisi aina ottaa opiksi. Luulen, että Finin ensimmäisen päivän virheet veivät minua askeleen verran lähemmäs oman suoritukseni hallintaa.

Vähitellen olen oppinut lähtemään kisoihin riittävän rauhassa ja eliminoimaan ensimmäisten rastien virheitä. Mielestäni tälläkin kertaa juoksin ykköselle rauhassa, karttaa lukien ja virheittä. Kakkosvälin alkupuolisko oli hyvin epämääräistä kumpareikkoa ja päätin vetää pääasiassa kompassisuunnalla. Tulinkin aika hyvin. Isolla notkolla oli homma hankskassa ja katsoin, että suoraan vain.

Notkon jälkeen aloin yhtäkkiä suunnistaa seiskalle ja samalla hyppäsin kartalla siten, että olin tulossa suoraan kohti uutta rastia. Suolla ennen kakkosta olin aivan viivalla, mutta tajusinkin tulleeni jo etsimääni seiskarastia pitkäksi. Johtuen aiemmasta siirtymästä kartalla, aloin paikallistamaan itseäni 150 metriä liikaa oikealta. Juoksin takaisin mäkeen ja tajusin etsiväni väärää rastia. Lähdin rastille hätäisesti, enkä ottanut huomioon juosseeni rinteessä poikittain, joten koukkasin vielä rastiakin.

Kakkosvälillä kisafiilis oli mielestäni oikea. Juoksin maltillisesti, suunnistin tavallani, en ryntäillyt, enkä yrittänyt liikaa. Toisaalta virheeni osoittaa, ettei varmaa tietoa sijainnista ollut. Kuitenkin uskon, ettei minun tyyppiseni suunnistajan kannata yrittää tuon kaltaisella välillä lukea kaikkea. Välillä oli kuitenkin selviä kohteita, joista pystyi varmistamaan etenemistä.

Kakkosen jälkeen oikea kisafiilis katosi. Koin olevani takaa-ajo asemassa, eikä perusvarma oma suoritukseni enää riittäsi. Aloin yrittää liikaa.

Kakkoselta kutoselle rata oli fyysispainoitteinen, eikä suunnistus ollut kovinkaan vaikeaa. Tämä varmasti säästi minut isoilta virheiltä. Juoksin välit melko hyvin. Vain vitosella tein virheen, eikä reitinvalintakaan tainnut olla paras mahdollinen. Sinänsä mainio reitinvalintaväli. Luulen, että nopein valinta olisi kulkenut vasemmalta, vaikka Haikosen Riston ratamestarin erikoiset ovatkin uskoa omaan reitinvalintataitoon horjuttaneet.

Kutosrastilla olisi pitänyt tajuta painaa jarrua voimalla. Sisäinen pakko käski juoksemaan ja kävin ottamassa vauhtia tieltä. Loppumatka oli vaativaa suunnistusta. Sellaista pusikkoa, jossa en tosiaankaan ole parhaimmillani. Tein pari virhettä, karkeimman yhdellätoista. Lopputuloksissa olin 20..

Olin kutosella 21.:nä. jossittelun makua, mutta ilman kakkosen virhettä olisin ollut neljäntenä. Haluasin uskoa, että siinä tapauksessa olisin uskaltanut juosta loppumatkan virheitä vältellen, hyvää suoritusta varmistellen. Mutta miksi en nyt juossut siten. Tulos olisi ollut varmasti parempi. Mahdollisuudet kymppisakkiin olivat vielä kutosella täysin realistiset.

Vähitellen alan uskoa siihen, että metsässä riittää, kun tekee sen minkä osaa. Ei enempää. Mutta miksen osaa uskoa siihen teoriaan kaikissa olosuhteissa. Silloinkin, kun karkea virhe kalvaa mieltä. Vielä on opittavaa.

FIN5:n kotisivu

Ei kommentteja    ::    Kommentoi