Tuomo Mäkelä

Loppukausi rennosti

Tämä kauden tärkeimmät kisat on nähty. Päätin jo ennen pikaa ja viestiä, että ne ovat viimeiset kilpailut, joihin panostan täysillä. Tarkoitus ei ole heittäytyä rappiolle, enhän minä varmaan osaisikaan pysyä poissa lenkkipoluilta, mutta tiukkapipoisuus tekemisestä unohdetaan täysin.

Loppusyksy tarjoaa vielä paljon mielenkiintoisia kilpailuja. SM-yö ei ole niistä kaikkein kiinnostavin. Vaativassa yökilpailussa ei minulla yksin edeten ole mitään mahdollisuuksia menestyä. Nykymuotoinen SM-yö tietysti tarjoaa oljenkorsia hyvän tuurin omaaville. Omaa arvostusta nykyinen kilpailumuoto ei kerää. Itse kannatan vanhan kunnon yötestikilpailujärjestelmän palauttamista ja kolmen minuutin lähtöväliä itse SM-kilpailuun.

Vielä SM-viestistä

Vähän, korjaan aika galaksaalisesti, on harmittanut tuo SM-viesti. Jäin aloituksessa yli kahdeksan minuuttia ja ryssin näin meidän menestysmahdollisuudet. Olen juossut tämän kauden pikkuviestit aivan käsittämättömän hyvin, mutta isoissa viesteissä on tullut kovaa turpaan. Neljässä pikkuviestissä olen tehnyt virhettä yhteensä 4.15, jäänyt osuuksien nopeimmille 4.13 ja ollut huonoimmillaan osuuden neljänneksi nopein. Isoissa viesteissä eli Tiomilassa, Jukolassa ja SM-viestissä olen jäänyt osuuksien nopeimmille yhteensä yli puoli tuntia.

SM-viestissä pelasin itseni ulos aivan älyttömällä virheellä. Olin jäänyt jo hieman neloselle mennessä ja vitosvälillä edettiin yhtä jonoa. Päättelin, että jos tämä reitti kelpaa kaikille muille, niin saa kelvata minullekin. Hyppäsin ohituskaistalle ja annoin nastareille vauhtia. Ajattelin ottaa kiinni ennen rastimäkeä. Sitten 400 metriä ennen rastia luulin tulleeni rastimäkeen. Juoksin epäröiden vielä sata metriä, kunnes heitin ympäri ja juoksin 200 metriä taaksepäin. Ja aivan, ennen täyskäännöstäni kaikki olivat edelleenkin yhdessä letkassa. Lopulta joku Pohjantähdestä kertoi minulle, että se rasti on tuolla puolen kilometrin päässä. Vielä kun vedin hätäpäissäni rastia 200 metriä sivuun, niin neljän minuutin pummi oli valmis.

Omat odotukseni eivät hyväksyneet alun virheitä ja yritin fysiikalla paikata tappiota. Hetki fysiikan hyödyntämiseen oli hyvä, mutta hakkuuaukolla runnomisen jälkeen olisi tilanne pitänyt rauhoittaa hetkeksi ja laittaa peukalo kartalle. Olin vain aivan liian kiihtyneessä mielentilassa ja sata metriä aukosta hyväksyin vaihtoehdon, että aukko olisikin 600 metriä selän takana. No, en tietystikään tullut ajatelleeksi enää siinä vaiheessä koko aukkoa. Niin ja mainittakoon vielä, että vitosella ei ollut hajontaa.

SM-viestin epäonnistumisen jälkeen olen luonnollisesti Pihkaniskaviestissä kakkosen ankkurina. Täytynee juosta hyvin, jottei Mannassa odota sama kohtalo.

Ei kommentteja    ::    Kommentoi