Kausi on ohi. Ollut jo pari päivää. Olo on tyhjä. Suunnistus ei ole kiinnostanut. Smålandskavlenin reitin piirsin vasta keskiviikkona. Koulu on vienyt aikaa. On ollut muuta ajateltavaa. Urheilu on pyörinyt päässä, mutta vain pinnallisesti. Yhteenkään ajatukseen en ole jaksanut tarttua.
Elän nyt viikkoa, jota ei ole olemassakaan. Viikkoa, joka ei kuulu mihinkään harjoitusvuoteen. Harjoituspäiväkirjan ylijäämäaikaa. Jätin maanantaina lenkkikamat Halikkoon. En ole niitä kaivannut. Tosin tänään kävelin Tapiolasta kotiin. Siihen menee yli tunti. Pitäisiköhän antaa itselle varoitus? Ei kai nyt sentään. Ei kävely kuluta jalkoja. Se on kuin astioita tiskaisi.
Ennen uutta harjoitusvuotta olisi järkevää pohtia mennyttä. Kun vain kiinnostaisi. Sovitaanko, että tänään kiinnostaa? Sovittu. Taidan olla aika helppo. Aloitetaan fyysisen harjoittelun läpikäynnistä.
...
Koko eilisillan mietin, miten tarinaa jatkaisin. Luin harjoituspäiväkirjan läpi, mutta en keksinyt mitään mielenkiintoista sanottavaa sen sisällöstä. Onko rakkauteni fyysisen harjoittelun analysointiin kuihtumassa? Uskonko tekeväni asioita riittävän hyvin? Olenko vihdoin oivaltanut, ettei juoksuharjoittelua hiomalla minusta tule voittajaa. Fyysisen harjoittelun merkitystä vähättelemättä vastaan toivottavasti.
Harjoittelin viime vuonna 453 tuntia, 13 tuntia enemmän kuin vuotta aiemmin, mutta 27 tuntia suunniteltua vähemmän. Määrätavoitteistani jääminen johtui kevyestä kesäharjoittelusta. Talviharjoittelu oli onnistunutta. Tiivistynyt yhteistyö Mäkisen Jaskan kanssa uudisti harjoittelun sisältöä. Muutos keskittyi vain koviin harjoituksiin, koska uusien harjoitusten omaksuminen kulutti paljon henkisiä voimavaroja. Kovien harjoitusten muodostama kokonaisuus oli toimiva. Mäkivedot veivät mäkijuoksukyvyn uudelle tasolle. Muuten voimaharjoittelu oli puutteellista. Pitkiä reippaita juoksin liian vähän. Harjoittelun rytmityksessä ja nousujohteisuuden periaatteen noudattamisessa jäi parantamisen varaa.
Antaa olla. Minä kehityin. Olen tyytyväinen.
Ei kommentteja :: Kommentoi