Tuomo Mäkelä

Viikko Haldenissa

Suunnistusharjoittelu on vaikeaa. Se on paljon vaikeampaa kuin fyysinen harjoittelu. Fyysisellä puolella on helppo arvioida, mikä on sopiva harjoitusannos, mikä puolestaan on liikaa, kuinka kauan harjoituksesta kestää palautua ja minkälaisia harjoituksia pitäisi tehdä kehittyäkseen.

Jos juoksuharjoittelusta ei ymmärrä juurikaan, mutta halua menestyä riittää, on helpointa valita määrätie. Harjoitella paljon. Jos ei ole varma siitä mitä tekee, niin isoon määrään mahtuu todennäköisemmin enemmän hyviä asioita kuin pieneen. Kevätleirillä Haldenissa lähestymistapani suunnistukseen oli lähinnä isoon määrään tukeutumista.

11 suunnistusharjoitusta viikossa

Leiri alkoi lupaavasti. Ennen kuin kädessä oli ollut ainoatakaan suunnistuskarttaa, onnistuin roikkumaan Huovilan Jarkon perässä monta kilometriä. Ja helposti. En tiedä olisinko leirin loppupuolella, leirin rasitusten jo kirjaimellisesti näkyessä rautalankaviritelminä Peugeotin pakoputkessa, pysynyt yhtä vaivattomaan suoritukseen.

Leirin alun harjoittelimme Mädin, Maxin ja Sashan kanssa nelistään. Viisi suunnistusharjoista ennen kuin muut saapuivat kolme päivää myöhemmin. Alussa tuntui, etten osaa edes juosta metsässä, kun ensimmäiseen harjoitukseen osui koko viikon huonoin maasto. Vähitellen alkoi juoksu sujua ja hetkittäin tuntui, että leirillä voisi yrittää opetella muutakin kuin virheiden välttelyä. Vetelin harjoituksia rauhassa, jotta olisin jaksanut koko viikon.

Loppuleiristä Haldenissa juoksin kuusi harjoitusta kolmeen ja puoleen päivään. Nyt kokeilin juosta hieman kovempaakin. Kolme harjoitusta vauhdikkaammin. Jaloissa alkoi tuntua. Ja päässä alkoi tuntua. Kovissa harjoituksissa jaksoi keskittyä, vaikkei tulos aina loistanutkaan erinomaisuudellaan, mutta muuten ajatus ei aina ollut mukana.

Ensimmäiseen reippaaseen suunnistusharjoitukseen laitoin paljon henkistä latausta. Tuntuma suunnistukseen oli hyvä, mutta muiden häröillessä samalla radalla hätäilin paikoin turhaan ja tein täysin idioottimaisia virheitä.

Seuraavassa harjoituksessa totesin verrytellessä, ettei tänään suunistuksesta tule mitään. Asioita, joiden lausuminen viimeistään sinetöi ne totuudeksi. Alussa jaksoin rimpuilla, lopussa en. Höiåsin yöharjoitus oli loppuleirin ainoa rauhallisempi harjoitus, joka sujui kohtuullisesti. Nöyryyttä riitti yölle, vaikka taaskin pieni joukkohysteria ajoi pakotetun vimman lailla virheisiin.

Yöharjoituksen kartta

Leirin mukavin harjoitus oli kuitenkin Halden SK:n aamuharjoitus. Kovaa juokseminenhan on aina kivaa. Varsinkin silloin, kun samalle viivalle löydään riittävästi hyväkulkuista porukkaa. Yhteislähdöllä kolme lenkkiä. Viimeinen yhteinen. Suunnistus oli yllättävän helppoa, mutta silti virheitä onnistuin konkretisoimaan. Juoksu tuntui jo raskaalta, mutta letkoissa ei ollut vaikeuksia pysyä. Olin viides. Oman hajonnan ykkönen. Kaksi ja puoli minuuttia käkeen Huovilalta, joka juoksi toista hajontaa. Se kyyti olisi voinut olla liikaa. Maxkin putosi letkasta. Väitti, että edellispäivän neljä harjoitusta painoivat. Selittelyn makua.

Harjoituksen kartta ja sykekäyrä (millaisia sykkeiden pitäisi olla kisoissa)

Viimeinen yöharjoitus Haldenissa oli jo liikaa. Ajatus ei enää riittänyt. Tajusin vain, että juoksen kompassilla päin enkä jaksa lukea. Alussa onnistuin välttämään katastrofit, mutta pitkän odotuksen jälkeen toiseksi viimeisellä tuli se kunnon neliminuuttinen.

En jaksanut suunnistaa

Yksitoista harjoitusta viikkoon oli liikaa. Jalat jaksoivat yllättävän hyvin. Niiden tilasta olin hyvin tietoinen, mutta pään vireystila paljastui aikaisintaan verrytellessä, joskus vasta suunnistuksen alkumatkasta. Ehkä olisi pitänyt tehdä paikoin lyhyempiä harjoituksia. Jättää pari harjoitusta väliin. Ainakin olisi pitänyt suunnistaa vähemmän. Huonosta tekemisestä ei kuitenkaan ole mitään hyötyä.

Leirin lopuksi kohtasimme jälleen Haldenin. Nyt Ruotsin maalla pikkukansallisessa, jonne ujuttauduimme viime hetkellä Kolmårdskavlen peruunnuttua. Olin ennen lähtöä melko luottavainen, mutta kutosrastilla konkeretisoituani neljä minuuttia tappiota ymmärsin viimein, ettei koko hommasta tule yhtään mitään. Enkä edes nähnyt mitään ratkaisua, millä siitä olisi jotain voinut tulla. Loppumatkan etenin pintakaasulla ja otin virheitä samaan tahtiin, mitä alussakin. 19 minuuttia käkeen Huovilalle. Ei hyvää päivää! Kartan joudun sensuroimaan K-18-materiaalina.

Taisin olla edelleen liian väsynyt suunnistamaan. Taktiikkakin oli väärä. Yritin juosta suoraan, vaikka maasto oli kivikkoa ja tarjolla oli motocrossuria. En osannut juosta suoraan, enkä lukea karttaa sovitellessani jalkoja kiven koloihin. Mutta vaikka jotenkin olisin vielä osannut suunnistaakin, niin kyllä jalallakin tuli käkeen. Vertailuaineisto hyvin juostuista väleistä on kyllä aika pieni.

Kilpailun sykekäyrä (millaisia sykkeiden ei pitäisi olla kisoissa)

Tämä viikko lepuutetaan. Jos vaikka Sandiksessa ja Kevätyössä jaksaisi taas suunnistaa.

Ei kommentteja    ::    Kommentoi