Tuomo Mäkelä

Kaksivuotinen sponsorisopimus

Kävin tiistaina hiihtämässä. Edellispäivänä oli satanut vielä vähän lisää lunta, joten keli oli priimaa. Ja porukkaa riitti. Itseasiassa sitä oli jopa harmiksi asti, tai ainakin enemmän kuin muistan nähneeni.

Oikein aloin siinä ihmetellä, että olisiko vaan tikki sen verran kova, että yksinkertaisesti ihmisiä tulee aiempaa enemmän selkä edellä vastaan, mutta sitten oivalsin, että olin erehtynyt ladulle illalla tavisten hiihtovuorolla. Ei ole ollut tapana, mutta nyt ei tarjottu vaihtoehtoja. Pakollista kouluhässäkkää ja kaikenmaailman harkkatyötä puskee sillä vauhdilla sisään, että näin ennen suunnistuslomaa voi osoitteeksi suosiolla vaihtaa Otaniementie 17:n.

Tämä viikko on tietysti kaiken koulusykkimisen huippu. Torstaina pitäisi lähteä puoleksitoista viikoksi etelään ja alle osuva hiihtoloma on meidän käytävillä huonosti tunnettu käsite. Alkuviikosta bussiin on saanut juosta jogurtit suupielillä ja kotona on ollut turha kuvitella katselevansa viiden uutisia. Onneksi olympiahuuma on unohtanut minut kokonaan, eikä kaiken penkkiurheilun missaaminen ole harmittanut tippaakaan. Itseasiassa olen tehnyt sitä jopa vapaaehtoisesti.

Vielä pari vuotta sitten sain päänsäryn, jos koulua oli yli kaksi tuntia päivässä, mutta nyt pitkiä koulupäiviä on kalenteriin ilmaantunut enemmänkin. Eikä kysymys ole siitä, että silloin olisin laiskotellut; saman verran opintoviikkoja tulee nykyäänkin. Ehkä opiskelun luonne on hieman muuttunut, kun ryhmätyöt ja läsnäolot kuluttavat enemmän kalenteria. Silti väitettä tenttialueiden kaventumisesta en lähtisi allekirjoittamaan.

Mutta vaikka tavallaan on ikävä niitä kissanpäiviä, jolloin koulussa pystyi luovimaan rennosti vasemmalla kädellä, olen alkanut pitämään koulussa sykkimisestä.

Aikaisemmin kursseja saattoi suorittaa jopa siten, ettei joutunut ainoaankaan fyysiseen kanssakäymiseen kurssin tiimoilta, ellei sellaiseen ollut kiinnostusta. Suoritusmerkinnät saattoi lukea netistä pitkästä listasta, jossa oma osaaminen oli siististi esitelty numerosarjana opiskelijanumeron jälkeen. Hyvätkin arvosanat ohitettiin pienellä nyökkäyksellä ilman sen suurempia tuuletuksia. Nykyään omaa ja muiden suorittamista on käytännössä pakotettu seuraamaan paljon tiiviimmin. Kilpailuhenki korostuu, kun huipputulosten tekijät tulevat konkreettisesti kaikkien tietoon. Toisaalta myös aktiivisempi osallistuminen kurssin suorittamiseen motivoi tekemään asioita paremmin.

Asiat toimivat samoin kuin urheilussa. Mitä enemmän tekemiseen sitoutuu ja urhaa siihen voimavaroja, sitä enemmän menestys alkaa kiinnostamaan. Tulosten eteen ollaan valmiit näkemään yhä enemmän vaivaa ja hiomakoneella osoitellaan yhä pienempiin yksityiskohtiin.

Mielenkiintoa koulunkäyntiin lisää myös se, että opiskeltavat asiat alkavat enemmän maistua oikealta elämältä. Opiskelutauoilla diplomitöistä puhuttaessa joutuu itsekin miettimään omaa opiskelutaipaleensa loppua.

Jos lukee harjoituspäiväkirjaa, ei koulussa sykkiminen ole siihen vielä lovea tehnyt. Prioriteettijärjestys on kuitenkin päässä selvä ja harjoittelu on tässä vaiheessa ollut koulun edellä ykkösenä. Käytännössä harjoituspaikkoja on merkkailtu kalenteriin ennen kun on sovittu ajoista harjoitustöiden tekemiseen. Tarvittaessa on kalenteria hätämenettelyin raivattukin, jos aikaa harjoitteluun on tuntunut jäävän liian vähän. Kyllähän läsnäolopakot ja oliskelukaverit aina sen verran joustavat.

Kaikkeen myös sopeutuu. Kun viiden jälkeen haukkaa vähän ruokaa, saattaa seitsemältä laiskuus kolkutella olkapäätä, kun pitäisi keräillä lenkkikamoja nurkista. Muutaman kerran jälkeen uusi rytmi on alkanut toimia paremmin, eikä aikataulu enää tunnu, kuten ei pitäisikään, jävin ihmeelliseltä. Toisaalta kaiken säätämisen seassa ovat muut harrastukset jääneet jalkoihin. Aikaa ylimääräisille projekteille tuntuu olevan vaikea löytää. Ehkä 8-16-elämäänkin on mahdollista sopeutua siten, että urheilulle löytyy riittävästi aikaa työnantajan ajan ulkopuolelta.

Toisaalta aktiivinen sykkiminen koulussa on osoittanut sen, mitä muutama vuosi sitten en olisi ollut valmis allekirjoittamaan: työstä voi olla huumeeksi urheilun tilalle. Taisteleminen työpaikalla voi ollakin jotain mielenkiintoista ja kilpailuhenkistä, joka vastaa täysin niitä samoja tuntemuksia, joita urheilussa on mahdollista kokea. Urheilu ja harjoittelu saattavat jäädä, kun raskaan työpäivän jälkeen olohuoneen sohva tuntuu lenkkipolkuja houkuttelevammalta vaihtoehdolta. Yhtälailla voi motivaatio laskea, kun laadukkaaseen harjoitteluun ei ole käytettävissä enää yhtä paljoa aikaa kuin aiemmin.

Aika näyttää, mitä tapahtuu. Turhaa paniikkia ei vielä kannata lietsoa, sillä Kelan kanssa solmittu sponsorisopimus jatkuu vielä kaksi vuotta. Kalenteriin on maaliskuun alkuun merkitty kolme tenttiä, mutta kuulemani mukaan ne eivät ole kyseisten kurssien viimeiset. Urheiluun riittää nyt poltetta, joten miksi en nauttisi siitä täysillä. Espanjassa siihen pitäisi olla erinomaiset edellytykset.

Ei kommentteja    ::    Kommentoi