Tuomo Mäkelä

Kotikenttäetu?

Ei liene salaisuus, että katuosoitteessani lukee Avaruuskatu. Suomessa on vain yksi Avaruuskatu. Se sijaitsee Espoossa, Olarissa. Sunnuntaiaamuna Avaruuskadulta eGamesin kilpailukeskukseen juoksi vajaassa kymmenessä minuutissa.

Lienee arvattavissa, että Espoon Keskuspuisto on kuulunut suosikkilenkkimaastoihini. Siitä syystä olenkin viime syksystä asti ollut jokseenkin harmissani, että Keskuspuiston itäosa on ollut harjoituskiellossa. Se on rajoittanut polkulenkkivaihtoehtoja.

En kuitenkaan yrittänyt hakea poikkeuslupaa harjoituskieltoon, vaan päätin jo viime syksynä osallistua kilpailuun. Olin toki lenkkeillyt maastossa paljon, mutta suunnistanut melko vähän. Tilanne oli varsin toinen verrattuna esimerkiksi joihinkin halikkolaismaastoihin, joissa ilman karttaa ei ole tullut juostua koskaan, mutta suunnistettua runsaasti. Minulla oli tietoa maastosta, mutta en uskonut, että siitä olisi minulle juurikaan hyötyä.

Vaikka epäilin, ettei kotikenttäetu hyödyttäisi minua, uskoin sen vaikuttavan minuun. Oli tietysti olemassa vaara, että koko tilanne kääntyisi jopa minua vastaan. Yritin viime metreillä lueskella vanhaa karttaa ja miettiä reitinvalintoja, jotta en vahingossakaan sortuisi juoksentelemaan mutkittelevia lenkkipolkuja. Ongelma tietysti oli, että vanha kartta oli susi, enkä ollut varma, miten paljon sen varaan kannatti laskea.

Päivää ennen oli toki NuJu ja siellä jaettiin kartat. Järjestäjät tietysti nokkeluudessaan jättivät reittihärvelin julkaisematta ennen sunnuntain kisaa. Skanneri ja sähköposti ovat kuitenkin keksitty jo aikoja, joten uuden kartan avulla pystyi spekuloimaan hieman lisää.

Prologissa yksi minuutin pummi

Kilpailun luonne oli se, että prologi oli vedettävän puhtaasti, mutta kovaa. Se kuulosti mahdottomalta yhtälöltä, mutta päätin juosta aggressiivisesti. Ykköselle lähestyttiin tuttuja polkuja, mutta en oikein ymmärtänyt kartasta mitään. Tulin hieman liian alas, levittelin karttaa ja käänsin rastille 15 sekunnin koukulla.

Oli sen jälkeenkin tuttuja maisemia, mutta se ei paljon auttanut, kun en tahtonut saada kartasta tolkkua. Tulosteessa käyrät olivat haaleita, eikä avokalliokuvaus sekä kivien, polkujen ja jyrkänteiden runsas määrä juuri auttanut niiden hahmottamisessa. Vitoselle asti meni hyvin, kunnes kutosella rysähti. Tein minuutin pummin. Oma moka. Vetelin liikaa heittolaukaustekniikalla, tulin sivuun ja samaistin väärin. 30 metrin päässä kulkenutta polkua olen juossut kymmeniä kertoja, mutta se ei erityisesti auttanut.

Lopussa ratamestari halusi pitää erot pieninä, eikä rata ollut järin vaikea. Sain jopa kärkeä kiinni, mihin olin tyytyväinen. Jäin puolitoista minuuttia kärkeen ja olin kuudestoista. Melko hyvin viimeaikaisiin näyttöihin verrattuna, vaikka parempaa olisin toivonut.

Finaalissa kättelyssä kakkosletkaan

Finaali oli kokonaan toinen kisa. Vaikka miehiä lähti yhtenä siimana, tuntui epätodennäköiseltä, että kaikki pystyisivät juoksemaan edellä menevän selän kiinni. Hommassa kävi juuri niin, kuten ennakkoon saattoi pelätä. Dahlen ja Myllärinen kadottivat Muukkosen horisonttiin ja jäin heti kättelyssä kakkosletkaan. Taanila otti ohjat ja asemoin itseni tarkkailupaikalle toiseksi.

Neloselta lähdettäessä tein kardinaalimunauksen, kun aloin lukea 5-6 väliä. Olin hetken kuula sekaisin, kun kartta ei täsmännyt ja koko letka juoksi määrätietoisesti jonnekin norjaan. Tajusin virheeni nopeasti, ehkä kymmenessä sekunnissa, mutta siinä ajassa olikin jo kymmenen kaveria juossut ohi. Ajattelin, ettei sillä pahemmin olisi väliä, mikä ei pitänyt paikkansa.

Letkan keskellä juokseminen oli hanurista. Jos hidasti lukeakseen karttaa, niin kohta jo puski ukkoa ohi molemmilta laidoilta. Jos taas selkeämmässä paikassa olisi halunnut ohi, niin sai aika paljon voimia kuluttaa, jos nyt jonon sivussa ylipäätään oli juostavaa metsää. Välillä yritin suunnistaa, useimmiten en. Juoksin kuitenkin maltillisesti, ja olin pudonnut kartanvaihtoon letkassa sijalle 12. Taaempi letka oli ajanut meidät kiinni ja rastilla leimasi 24 ukkoa 26 sekunnissa.

Kartanvaihdon jälkeen katsoin aiheelliseksi parannella asemia. Osui pidempi väli ja metsäkin oli isompaa, mikä helpotti tehtävää. Metsälän Juuso veti letkaa ja vetikin aika soiroon. Tietysti olisi kannattanut vain suunnistaa omalla valinnalla hieman oikealta, mutta kun kartan sai kouraan vasta välillä, niin eipä siinä paljon aikaa ollut valintoja miettiä. Olin kuitenkin rastilla taas tarkkailuasemissa viidentenä.

Neljällätoista vihreää väriä puuttui melko paljon kartasta. Metsälä meni tähän vipuun ja kun puoli letkaa seurasi, hajosi letka kahtia.

Viidellätoista Airila siirtyi letkan kärkeen ja lähti pieneen iskuun. Olin viidentenä letkassa. Ehkä itsekin reagoin hitaasti ja 16:lla Airila oli saanut jo 10 sekunnin kaulan seuraavaan. Toisaalta, kun ukkoa oli välissä, niin se vaikeutti omaa kiinniajamista. Yleisörastilta miehet jakautuivat kahtia ja lähdin oikealle sillä logiikalla, että siellä oli enemmän tilaa tarjolla, kun Mädi ja Taanila vetivät edestä vasempaan. Logiikan toimivuudesta en tiedä, mutta olin välin toiseksi nopein.

19. välillä Airila, Laitinen ja Mädi käänsivät kaikki ylös mäkeen, mutta lähdin vetämään hieman oikealta. Katsoin, että valinta on hyvä ja toisaalta siinä ei tarvitsisi kärvistellä kenenkään selän takana. Saattoi olla, että vasemmalta oli nopeampi, koska oikealta nousu tuli jyrkkänä. Ainakin minä hyydyin siihen. Laitisen ja Mädin kanssa tulin samaan aikaan rastille. Airilaa ei näkynyt missään. Seuraavan välin kentällä katsoin taakseni ja löysin Hannun sieltä. Totuus kuitenkin oli, että Hannu oli ollut edellisellä rastilla edelleen 10 sekuntia irti, mutta lähtenyt rastilta väärään suuntaan. Hyvä oli yritys, melkein olisi ansainnut onnistua.

Toiseksi viimeisellä letkan kärkeen

Sen jälkeen kiire hetkeksi laantui. 23-välin nousussa aloin hahmottaa, että oltiin matkalla toiseksi viimeiselle. Läpi radan olin kaivannut pidempiä välejä, mutta en välttämättä tätä. Radan pisin väli oli toiseksi viimeiselle, loivaan nousuun ilman mitään valintaa. Katsoin välin viimeiselle valmiiksi ? suoraan ja kovaa ? ja lisäsin mäen päällä vauhtia. Leimasin toiseksi viimeisellä letkan kärjessä, ensimmäistä kertaa kilpailun aikana. En vetänyt viimeiselle hyvin, mutta miehet takana eivät uskaltaneet tehdä omia valintoja, joten kärkipaikka oli helppo säilyttää. Viimeisen rastin leimasimien sijoittelu ja loppusuoran muoto varmistivat sen, että sain tulla letkan kärjessä maaliin.

Olin yllättynyt kuinka vieras maasto minulle oli. Toki pidemmillä väleillä poluilla tunnistin paikkoja, mutta se ei juuri auttanut suunnistusta. Toisaalta kaikilla lyhyemmillä väleillä olo oli kuin täysin vieraassa metsässä. Ja lopulta finaalissa käyttöä oli enemmän juoksuvoimalle ja taktiselle silmälle kuin varsinaiselle suunnistustaidolle.

12. sijaan olen periaatteessa tyytyväinen. Paljon huonommin olisi voinut mennä ja viime aikoina on mennytkin. Toki saattaa olla, että 13. sija olisi jo tuntunut paljon huonommalta ? olihan loppuratkaisun hoitaminen mukavaa. Eniten kuitenkin olen tyytyväinen siihen, että juoksu pitkästä aikaa kulki. SM-kilpailuja kohti mentäessä itseluottamukselle on varmasti käyttöä.

Ei kommentteja    ::    Kommentoi