Tuomo Mäkelä

Väsynyt, mutta onnellinen

Kun odottaa vähän, niin on vaikeampi pettyä. Enpä muista, milloin viimeksi olisin ollut näin tyytyväinen SM-kilpailujen 23. sijaan. Lauantai antoi jo suuntaa suunnuntain finaaliin. Lähdin liikkeelle reipasta kisavauhtia ja tuhosin teoreettisen passailuvaran alkumatkan virheisiin. Lopun tievälillä mietin, että jos huomiseksi toivoisi kulkupäivää, olisi syytä juosta rauhallisemmin, mutta jos haluan juosta A-finaalissa, lienee vauhti sopiva. Olin maalissa aika nahat, mutta seitsemäs ja kirkaalla 36 sekunnin marginaalilla finaalissa. Se maistui pääkisalta. Sunnuntain 16,6 kilometriä pisti mielen nöyräksi. Niin pitkää lenkkiäkään en ollut juossut kuukauteen. Lähdin liikeelle pintakaasulla. Ehkä turhankin hiljaa. Ensimmäisellä salmiakilla näin jo 6 minuuttia perään lähteneen Thierryn ja sain vauhti- ja sujuvuusavun hajontojen väliselle pätkälle. Sinänsä oli hienoa päästä katselemaan mestarin työtä aitiopaikalta. Sen sanon, että hämmentävän hiljaa mentiin, mutta toisaalta juurikin niin sujuvasti kuin ihminen nyt ylipäätään voi suunnistaa. Hajontapätkällä Thierryn selkä katosi ja joudun palaamaan arkiseen puurtamiseen. Kaikkineen selvisin vähillä virheillä, mihin ole varsin tyytyväinen. Vauhti tällä kertaa ei riittänyt korkeammalle, mutta enpä sellaista odottanutkaan. 23. sija tuntui näistä kilpailuista varsin hyvältä.