Tuomo Mäkelä

Piti sitten koukkia

Olihan se aivan kaamiaa koohotusta. Mietin kyllä, että voisin juosta sellaisen nätinkin juoksun, enkä vetäis metriäkään missään, mutta sitten koukin kakkosta vajaat kaksi minuuttia. Sen jälkeen ei ollut enää mahdollista tehdä nättiä juoksua. Käyttöön otettiin plan B: koska kuitenkin teen virheitä, kannattaa juosta mahdollisimman kovaa, jotta virheitä pystytään kompensoimaan jalalla. Letkojen vauhti tuntui laahustamiselta, mutta silti ohittelu oli työlästä ja voimia kuluttavaa. Enkä virheiltäkään voinut välttyä. Kuitenkin jollain ihmeellä onnistuin kampeamaan itseni yleisörastille kärkiletkan etupäähän. Tosin kuulin, että olisimme kolme ja puoli minuuttia kärjestä, minkä uskoin välittömästi, mutta ilmeisesti se kuulutus koski jotain aivan muuta. Aseltelmat olivat siis varsin hyvät. Sitten kympiltä lähdettäessä Pajunen lähti rinnettä alas ja minä rinteen suuntaisesti suoraan. Ajattelin, että ihan sama. Välin alku näytti kartalta hyvältä ja ajattelin voivani myöhemmin leikata itseni takaisin letkoihin. Tuuppasin täysillä ja pystyin etenemään vauhdilla 10 min/km. Kartalla siinä oli suoraa käyrää ja pääosin valkoista, eikä suunnistaa tarvinnut ollenkaan. Sitten sain aika yksin pudotella rastille ja eksyin. Lopussa jäin vielä vähän lisää, kun jouduin suunnistamaan yksin. Onneksi Lakeaharjulla ei taas järjestetä mitään tärkeitä suunnistuskisoja pariin kymmeneen vuoteen, niin ei tarvitse enää ikinä mennä sinne suunnistamaan. Lopputulokset, omat väliajat ja GPS-seuranta

Ps. Ehkä ensi vuonna juoksen myös keskarin, jotta viestissä ei olisi ihan niin paljoa jalkoja koheltamiseen.